Margarita Liberaki

Liberaki syntyi Ateenassa vuonna 1919. Hän kasvoi sotien välisen ajan Ateenassa, kun perheet viettivät vielä kesänsä suurten puutarhojen ympäröimissä maalaistaloissa kaupungin pohjoispuolen kylissä – maailmassa, josta hänen tunnetuin kirjansa sai aineksensa. Hän opiskeli oikeustiedettä Ateenan yliopistossa, mutta hänen todellinen kiinnostuksensa oli kirjallisuus, ja hän alkoi kirjoittaa nuorena. Hän meni naimisiin Giorgos Karapanosin kanssa, ja vuonna 1946 syntyi heidän tyttärensä Margarita, josta tuli romaanikirjailija Margarita Karapanou, teoksen Η Κασσάνδρα και ο λύκος (Kassandra ja susi) kirjoittaja. Avioliitto ei kestänyt.

Hänen ensimmäinen romaaninsa Τα δέντρα (Puut) ilmestyi vuonna 1945 ja toinen, Τα ψάθινα καπέλα (Olkihatut), vuonna 1946, kun hän oli kaksikymmentäseitsemänvuotias. Se oli välitön menestys, ja sitä seurasi ranskankielinen käännös, joka teki hänen nimensä tunnetuksi Pariisissa. 1940-luvun lopulta lähtien hän asui pitkiä jaksoja Ranskassa, Pariisin ja Ateenan välillä. Siellä hän kääntyi yhä enemmän teatterin puoleen ja kirjoitti näytelmiä, useita ranskaksi, jotka ammensivat kreikkalaisesta myytistä ja rituaalista. Hän työskenteli myös elokuvan parissa: yhdessä amerikkalaisen ohjaajan Jules Dassinin kanssa hän kirjoitti elokuvan Phaedra (1962), antiikin myytin modernin version, jonka pääosassa oli Melina Mercouri. Romaaniin hän palasi teoksella Το μυστήριο (Mysteeri, 1976). Hän kuoli Ateenassa vuonna 2001.

Τα ψάθινα καπέλα (Olkihatut) seuraa kolmea sisarta, Mariaa, Katerinaa ja Infantaa, kolmen kesän ajan perheen talossa Kifissiassa, joka ennen sotaa oli vielä peltojen, puutarhojen ja mäntyjen paikka Ateenan pohjoispuolella. Tarinan kertoo Katerina, keskimmäinen sisar. Jokaisella sisarella on oma luonteensa ja oma tiensä: yksi vetää puoleensa rakkautta ja avioliittoa, toinen haaveilee suuremmasta elämästä, kolmas säilyttää ylpeytensä ja etäisyytensä häneen rakastuviin poikiin. Heidän ympärillään liikkuvat perheen aikuiset, naapurit ja seudun nuoret miehet. Mitään dramaattista ei tapahdu, ja silti kaikki tapahtuu: tytöt kasvavat, ja jokainen kesä muuttaa heitä.

Kirjasta teki niin rakastetun sen sävy: kevyt, aistillinen, täynnä aurinkoa, hedelmiä, kuumuutta ja puutarhan tuoksua, mutta pohjavireenään suru ajan kulumisesta. Se oli ensimmäisiä kreikkalaisia romaaneja, jotka antoivat nuorille naisille oman sisäisen elämän, toiveet ja epäilyt, moralisoimatta. Synkempi ja kokeellisempi Ο άλλος Αλέξανδρος (Toinen Aleksanteri, 1950) kertoo jakautuneesta perheestä ja lapsista, jotka kasvavat sen varjossa. Hänen myöhemmät näytelmänsä kääntyivät myytin ja rituaaliteatterin puoleen.

Τα ψάθινα καπέλα ei ole koskaan ollut loppuunmyyty Kreikassa. Sitä lukevat niin nuoret kuin aikuisetkin, siitä on tehty kreikkalainen televisiosovitus, ja kuva kolmesta olkihattuisesta sisaresta kesäisessä puutarhassa on tullut osaksi kreikkalaista muistia. Oppijalle se on yksi parhaista ensimmäisistä kreikaksi luettavista romaaneista: sen lauseet ovat selkeitä, ja sen kesän, perheen ja ensirakkauden maailma tarvitsee vain vähän selityksiä. Kifissian kaupunginosat vanhoine huviloineen ja varjoisine katuineen antavat yhä käsityksen tapahtumapaikasta. Myös äidin ja tyttären tarina kuuluu perintöön: Margarita Karapanousta tuli itsekin merkittävä romaanikirjailija.

• Hän kirjoitti Olkihatut kaksikymmentäseitsemänvuotiaana, heti Saksan miehityksen päätyttyä.
• Hänen tyttärestään Margarita Karapanousta tuli myös tunnettu romaanikirjailija.
• Hän kirjoitti elokuvan Phaedra (1962) käsikirjoituksen yhdessä Melina Mercourin aviomiehen Jules Dassinin kanssa.
• Useat hänen näytelmistään kirjoitettiin ranskaksi hänen pitkinä Pariisin-vuosinaan.