Kostas Karyotakis

Karyotakis syntyi 30. lokakuuta 1896 Tripolissa Peloponnesoksella. Hänen isänsä oli rakennusinsinööri, jonka työ vei perhettä kaupungista toiseen: Lefkadalle, Argostoliin, Larisaan, Kalamataan, Ateenaan ja Chaniaan. Hän opiskeli oikeustiedettä Ateenassa, valmistui vuonna 1917 ja yritti hetken toimia asianajajana, mutta siirtyi pian valtion palvelukseen, jossa hän pysyi koko loppuelämänsä ja jonka myötä hänet sijoitettiin lääninhallituksiin Thessalonikiin, Syrokselle, Artaan, Ateenaan ja muualle. Hän vihasi työtään ja sanoi sen runoissaan.

Vuonna 1922 hän tapasi runoilija Maria Polydourin, joka työskenteli samassa virastossa Ateenassa. Heidän suhteensa oli lyhyt ja tuskallinen; Polydouri kirjoitti myöhemmin joitakin kreikan kielen intohimoisimmista rakkausrunoista, monet niistä hänelle, ja kuoli tuberkuloosiin vuonna 1930. Karyotakis toimi myös virkamiesten ammattiliitossa, mikä ei edistänyt hänen uraansa.

Alkuvuonna 1928 hänet siirrettiin rangaistukseksi Prevezaan, pieneen kaupunkiin Luoteis-Kreikassa. Hän saapui kesäkuussa ja kesti siellä tuskin kuukauden. Heinäkuun 20. päivänä hän yritti hukuttautua ja kamppaili oman kertomuksensa mukaan aaltojen kanssa kymmenen tuntia ennen kuin luovutti. Seuraavana päivänä, 21. heinäkuuta 1928, hän osti revolverin ja ampui itsensä eukalyptuspuun alla lähellä rantaa. Hänen taskustaan löytynyt, nykyään kuuluisa kirje päättyy pilkalliseen neuvoon: uimataitoisten ei kannata yrittää hukuttautua.

Karyotakis julkaisi vain kolme kokoelmaa: Ο πόνος του ανθρώπου και των πραγμάτων (Ihmisen ja asioiden tuska, 1919), Νηπενθή (Nepenthe, 1921) ja Ελεγεία και Σάτιρες (Elegioita ja satiireja, 1927). Varhaiset kirjat ovat aikansa muodin mukaisesti melankolisia; viimeinen on se, jolla on merkitystä. Sen elegiat puhuvat elämästä, joka on jo epäonnistunut, äänellä joka on yhtä aikaa hellä ja ironinen: «Είμαστε κάτι ξεχαρβαλωμένες κιθάρες» (Olemme muutamia rämiseviä kitaroita), alkaa runo Είμαστε κάτι… (Olemme muutamia…). Runossa Ιδανικοί αυτόχειρες (Ihanteelliset itsemurhaajat) hän kuvaa ihmisiä, jotka suunnittelevat kuolemansa huolellisesti ja sitten viimeisessä säkeessä lykkäävät sitä.

Satiirit kääntävät saman katkeruuden ulospäin. Δημόσιοι υπάλληλοι (Virkamiehet) näyttää virkailijat kulumassa hitaasti virastoissaan kuin pylväät; Μικρή ασυμφωνία εις Α μείζον (Pieni dissonanssi A-duurissa) pilkkaa muotirunoilija Miltiadis Malakasista. Hänen tyylinsä on muodoltaan perinteinen, riimeineen ja tiukkoine mittoineen, mutta kieli on arkista ja kuvat tulevat modernista elämästä: raitiovaunut, kirjoituskoneet, kahvilat, apteekki. Viimeisillä viikoillaan kirjoitettu Πρέβεζα luettelee naakat mustilla muureilla, santarmin joka punnitsee niukan annoksen, sunnuntaisin soittavan soittokunnan, säästökirjan jonka ensimmäinen talletus on kolmekymmentä drakmaa, ja päättyy ajatukseen, että jos edes yksi kaupunkilaisista kuolisi inhoon, kaikki huvittelisivat hautajaisissa. Hän käänsi myös ranskalaisia runoilijoita, kuten Baudelairea ja Verlainea, joiden vaikutus näkyy koko hänen tuotannossaan.

Karyotakis on kreikkalaisen kouluantologian ainoa runoilija, jonka nuoret yleensä omaksuvat omakseen; Πρέβεζα, Ιδανικοί αυτόχειρες ja Μικρή ασυμφωνία luetaan ja opetellaan ulkoa lukiossa. Hänen sävyään jäljiteltiin vuoden 1928 jälkeen niin laajasti, että kriitikot loivat sanan καρυωτακισμός (karyotakismi) hänen tyyliseen synkkään runouteen, ja termiä käytetään yhä. Monet säveltäjät ovat säveltäneet hänen runojaan: aloita Lena Platonosin albumista Καρυωτάκης (1982) ja etsi Mikis Theodorakisin hänestä kirjoittama ooppera. ERT esitti vuonna 2009 televisiosarjan Καρυωτάκης. Prevezassa muistomerkki osoittaa paikan, jossa hän kuoli, ja hänen mukaansa on nimetty katuja Tripolissa, Ateenassa ja Prevezassa. Kun kreikkalaiset huokailevat oman virkakoneistonsa vuoksi, joku yleensä lainaa häntä.

• Hänen jäähyväiskirjeensä päättyy jälkikirjoitukseen, jossa hän neuvoo uimataitoisia olemaan koskaan yrittämättä itsemurhaa meressä: hän oli juuri viettänyt kymmenen tuntia yrittäen turhaan hukkua.
• Maria Polydourin hänelle omistamista rakkausrunoista tuli molempien kuoleman jälkeen eräänlainen kansallinen traaginen romanssi; heitä luetaan koulussa usein yhdessä.
• Rangaistussiirto Prevezaan johtui osittain hänen toiminnastaan virkamiesten ammattiliitossa.
• Yksi hänen satiireistaan on osoitettu New Yorkin Vapaudenpatsaalle, «που φωτίζει τον κόσμο» (joka valaisee maailman); hän ei koskaan käynyt Amerikassa.