Giorgos Seferis

Seferis syntyi nimellä Giorgos Seferiadis 29. helmikuuta 1900 (gregoriaanisen kalenterin mukaan 13. maaliskuuta) Vourlassa, nykyisessä Urlassa, pienessä kaupungissa Smyrnan lähellä Vähän-Aasian rannikolla. Hänen isänsä Stelios Seferiadis oli asianajaja ja myöhemmin kansainvälisen oikeuden professori Ateenassa. Perhe muutti Ateenaan vuonna 1914, ja vuonna 1918 Giorgos lähti Pariisiin opiskelemaan oikeustiedettä. Hänen ollessaan siellä, vuonna 1922, Kreikan armeija kärsi tappion Vähässä-Aasiassa ja Smyrna paloi. Hänen lapsuutensa kreikkalainen maailma pyyhkiytyi pois, ja tuo menetetty kotimaa kulkee hiljaa läpi koko hänen runoutensa.

Vuonna 1926 hän tuli Kreikan ulkoministeriön palvelukseen. Seuraavien kolmenkymmenenkuuden vuoden aikana hän palveli Lontoossa, Albanian Korçëssa, Pretoriassa, Kairossa ja Ankarassa ja seurasi toisen maailmansodan aikana Kreikan maanpakohallitusta Egyptiin ja Etelä-Afrikkaan. Hänen viimeinen virkansa oli korkein: suurlähettiläs Lontoossa 1957–1962, Kyprosta koskevien vaikeiden neuvottelujen aikaan. Vuonna 1963 Ruotsin akatemia myönsi hänelle Nobelin kirjallisuuspalkinnon, ensimmäisen kreikkalaiselle kirjailijalle koskaan.

Eläkkeellä Ateenassa hän kieltäytyi vaikenemasta vuonna 1967 vallan kaapanneen sotilasjuntan aikana. Hän antoi 28. maaliskuuta 1969 diktatuuria vastustavan julkisen lausunnon, jonka BBC lähetti ja jossa hän sanoi näkevänsä jyrkänteen, jota kohti hallinto maata vei. Hän kuoli Ateenassa 20. syyskuuta 1971. Hänen hautajaisistaan tuli yksi ensimmäisistä joukkomielenosoituksista hallintoa vastaan: tuhannet seurasivat arkkua laulaen Άρνηση-laulua.

Seferis julkaisi vähän ja hioi kaiken. Hänen ensimmäinen kokoelmansa Στροφή (Käänne, 1931) toi edellisen sukupolven riimillisen säkeen jälkeen uuden, riisutun äänen. Μυθιστόρημα (Mythistorema, 1935), hänen tunnetuin teoksensa, on kahdenkymmenenneljän lyhyen runon sarja, jossa Homeroksen ja tragediarunoilijoiden hahmot vaeltavat nykyisessä kreikkalaisessa maisemassa väsyneinä ja kodittomina etsien kadonnutta merkitystä: «Ξύπνησα με το μαρμάρινο τούτο κεφάλι στα χέρια» (Heräsin tämä marmoripää käsissäni). Antiikin kivet, meri, laivat ja patsaat ovat hänen toistuvia kuviaan; sävy on hiljainen ja melankolinen, ei koskaan huutava.

Ημερολόγιο Καταστρώματος (Lokikirja, 1940, 1944 ja 1955) -teoksen kolme osaa seuraavat sotavuosia ja hänen matkojaan; kolmas on omistettu Kyprokselle. Κίχλη (Rastas, 1947), joka on nimetty uponneen laivan mukaan, jonka hän näki Poroksen saaren edustalla, on hänen vaativin pitkä runonsa, mietiskely valosta, oikeudenmukaisuudesta ja kuolemasta. Τρία κρυφά ποιήματα (Kolme salaista runoa, 1966) oli hänen viimeinen runokirjansa. Hän kirjoitti myös esseitä (Δοκιμές), käänsi T. S. Eliotin Autiomaan kreikaksi nimellä Η Έρημη Χώρα (1936) ja piti lähes koko elämänsä päiväkirjaa, joka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen nimellä Μέρες (Päivät) ja jota monet lukijat rakastavat yhtä paljon kuin runoja. Nobel-perustelut ylistivät hänen lyyristä kirjoitustaan, jonka innoitti syvä tunne helleenistä kulttuurimaailmaa kohtaan.

Kuuntele ensin Άρνηση (Kieltäytyminen) Theodorakiksen vuoden 1961 laulusarjasta Επιφάνια: kaikenikäiset kreikkalaiset laulavat sitä pöydän ääressä ja mielenosoituksissa, usein ajattelematta sitä runona. Runoja kuten Ελένη (Helena), Ο βασιλιάς της Ασίνης (Asinen kuningas) ja Επί ασπαλάθων (Piikkiherneillä), hänen viimeinen runonsa, joka julkaistiin vuonna 1971 protestina juntaa vastaan, luetaan kreikkalaisissa lukioissa. Ateenassa voit käydä hänen kotitalossaan osoitteessa Agras-katu 20 Pangratissa, aivan Panathenaian stadionin alapuolella, sekä hänen haudallaan Ensimmäisellä hautausmaalla. Talo, jossa hän syntyi, on yhä pystyssä Urlassa Turkissa. Σεφέρη-nimisiä katuja on lähes jokaisessa Kreikan kaupungissa, ja hänen säettään «Όπου και να ταξιδέψω η Ελλάδα με πληγώνει» (Minne ikinä matkustankin, Kreikka haavoittaa minua) lainataan aina, kun kreikkalaiset kiistelevät maastaan.

• Hän syntyi 29. helmikuuta 1900, päivänä, joka on olemassa vain karkausvuosina, joten hänellä oli oikea syntymäpäivä vain kerran neljässä vuodessa.
• Toisen maailmansodan aikana hän seurasi Kreikan maanpakohallitusta Kreetalta Egyptiin ja Etelä-Afrikkaan ja kirjoitti runoja Pretoriassa ja Kairossa.
• Hänen käännöksensä T. S. Eliotin Autiomaasta (1936) ilmestyi vuosi Μυθιστόρημα-teoksen jälkeen; Eliotin vaikutus tuohon kirjaan on selvä, ja runoilijat tapasivat myöhemmin Lontoossa.
• Hänen hautajaisissaan vuonna 1971 väkijoukko lauloi Άρνηση-laulua Theodorakiksen sävelin, säveltäjän, jonka tuotannon junta oli kieltänyt.