Manolis Glezos

Glezos syntyi 9. syyskuuta 1922 Apiranthosissa, marmoritalojen vuoristokylässä Naxosilla. Vuonna 1935 perhe muutti Ateenaan, jossa hän kävi koulun loppuun, teki töitä nuoresta pitäen ja liittyi vasemmistolaisiin nuorisoryhmiin, jotka vastustivat Metaxasin diktatuuria ja akselivaltoja. Saksalaiset saapuivat Ateenaan 27. huhtikuuta 1941 ja nostivat hakaristin Akropolille.

Yöllä 30.–31. toukokuuta 1941 Glezos ja opiskelutoveri Apostolos (Lakis) Santas kiipesivät kallion luoteisrinteen halkeamaa pitkin ylös, pääsivät lipputangolle ja laskivat lipun alas. Miehittäjät ilmoittivat kuolemantuomioista tuntemattomille syyllisille; kaksikkoa ei tuolloin tunnistettu. Glezos pidätettiin miehityksen aikana useita kertoja, sekä saksalaisten että italialaisten toimesta, ja häntä kidutettiin. Miehittäjät teloittivat hänen veljensä Nikosin vuonna 1944.

Sodan jälkeen kommunisti Glezosia vainottiin sisällissodan vuosina: hänet tuomittiin kuolemaan useammin kuin kerran, eikä tuomioita pantu täytäntöön kansainvälisen vastalauseen vuoksi. Vuonna 1951 hänet valittiin EDA-puolueen kansanedustajaksi hänen ollessaan vankilassa, ja hänet valittiin uudelleen vankilasta käsin vuonna 1961. Vuosien 1967–1974 juntan aikana hänet vangittiin jälleen, ja kaikkiaan hän vietti yli yksitoista vuotta vankilassa ja neljä ja puoli vuotta karkotettuna. Myöhemmin hän oli PASOKin kansanedustaja 1980-luvulla, Euroopan parlamentin jäsen 1984 ja uudelleen 2014, kotikylänsä yhteisön puheenjohtaja Naxosilla ja väsymätön Saksan sotakorvausten puolestapuhuja. Hän kuoli Ateenassa 30. maaliskuuta 2020 97-vuotiaana.

Akropolin lippu oli pieni teko, jolla oli valtava kaiku. Miehityksen ensimmäisinä viikkoina, kun Kreikka oli vallattu ja suuri osa Euroopasta näytti alistuneen, kaksi opiskelijaa osoitti, että Parthenonin yllä liehuvan hakaristin voi repiä alas. Uutinen levisi Ateenassa suusta suuhun ja sitten ulkomaille, ja teosta tuli kreikkalaisen vastarinnan symboli, jota on juhlittu joka vuosi sodasta lähtien.

Glezosille se oli poliittisen elämän alku. Hän työskenteli vastarinnan lehdistössä, oli vuonna 1947 kommunistisen Ριζοσπάστης-lehden (Rizospastis) päätoimittaja, kunnes lehti lakkautettiin saman vuoden lopussa, ja pysyi vasemmistossa koko elämänsä, 1950- ja 1960-luvun EDAsta 1980-luvun PASOKiin ja 2010-luvun SYRIZAan. Mukava liittolainen hän ei ollut koskaan: hän arvosteli avoimesti omia puolueitaan, myös SYRIZAa vuonna 2015.

Hänellä oli myös käytännöllinen puoli. Apiranthosin yhteisön puheenjohtajana 1980-luvun lopulla hän kokeili paikallista itsehallintoa sekä pieniä patoja ja pengerryksiä, joilla sadevesi saatiin pysymään maaperässä; tätä asiaa hän puolusti vuosikymmeniä. Hän kirjoitti kirjoja vastarinnan historiasta ja suorasta demokratiasta. Harva kreikkalainen on saanut kyynelkaasua mielenosoituksessa 87-vuotiaana, kuten Glezos Ateenassa vuonna 2010; monille tuo kuva tiivisti miehen, joka ei koskaan lakannut protestoimasta.

Nouse Akropolille ja etsi muistolaatta, joka muistuttaa yöstä 30.–31. toukokuuta 1941; vuosipäivää vietetään siellä joka vuosi. Naxosilla Apiranthos on yksi Kykladien kauneimmista kylistä, ja se on ylpeä pojastaan, joka toimi yhteisön puheenjohtajana 1986–1990. Kreikkalaiset koulujen historiankirjat kertovat lipun tarinan, ja kaikkien poliittisten suuntien kreikkalaiset kunnioittivat hänen rohkeuttaan, kun hän kuoli maaliskuussa 2020 ensimmäisen koronasulun aikana; siksi miehellä, joka oli koko elämänsä täyttänyt aukioita, oli vain pienet hautajaiset. Lause «κατέβασε τη σημαία από την Ακρόπολη» (hän laski lipun Akropolilta) ei kaipaa Kreikassa selitystä.

• Kaksikkoa ei tunnistettu syyllisiksi miehityksen aikana; saksalaiset tuomitsivat tuntemattomat tekijät kuolemaan poissaolevina.
• Hänet valittiin Kreikan parlamenttiin vankilasta käsin kahdesti, vuosina 1951 ja 1961.
• Hän oli Euroopan parlamentin jäsen 61-vuotiaana ja uudelleen 91-vuotiaana.
• Häntä kutsutaan usein nimellä «ο πρώτος παρτιζάνος της Ευρώπης» (Euroopan ensimmäinen partisaani), jonka arvonimen kerrotaan yleensä tulleen Charles de Gaullelta.