Aiskhylos

Aiskhylos syntyi noin vuonna 525 eaa. Eleusiksessa, Ateenan länsipuolella sijaitsevassa kaupungissa, joka oli kuuluisa Demeterin mysteereistä, vanhaan maanomistajasukuun. Hän alkoi osallistua Dionysia-juhlien tragediakilpailuihin noin vuonna 499 eaa. ja voitti ensimmäisen kerran vuonna 484; kaikkiaan hän sai ensimmäisen palkinnon kolmetoista kertaa. Hänen elämäänsä määrittänyt tapahtuma, ja ainoa, jonka hänen hautakirjoituksensa mainitsee, oli kuitenkin Marathonin taistelu vuonna 490 eaa., jossa hän taisteli ateenalaisten rintamassa ja jossa hänen veljensä Kynegeiros kaatui. Hyvin todennäköisesti hän taisteli myös Salamiissa kymmenen vuotta myöhemmin: hänen kuvauksensa meritaistelusta Persialaisissa kuulostaa raportilta laivan kannelta.

Hän matkusti ainakin kahdesti Sisiliaan Syrakusan tyranni Hieronin kutsusta ja kirjoitti näytelmän Aitnan kaupungin perustamisen kunniaksi. Ateenassa häntä syytettiin kerran Eleusiin mysteerien salaisuuksien paljastamisesta näyttämöllä, mutta hänet vapautettiin; kerrotaan, ettei hän ollut tajunnut niiden olevan salaisia.

Hän kuoli Gelassa Sisiliassa vuonna 456 eaa. Myöhemmän legendan mukaan kotka pudotti kilpikonnan hänen kaljulle päälleen, koska luuli sitä kallioksi. Ateenalaiset kunnioittivat häntä ainutlaatuisella päätöksellä: hänen näytelmiään sai esittää juhlissa uudelleen hänen kuolemansa jälkeen, elävien runoilijoiden kanssa kilpaillen. Myös hänen poikansa Euforion ja Euaion kirjoittivat tragedioita.

Aristoteles lukee Aiskhyloksen ansioksi toisen näyttelijän lisäämisen, mikä teki dialogin ja siten draaman mahdolliseksi; hän myös supisti kuoron osuutta ja käytti pukuja, naamioita ja näyttämökoneistoa näyttäviin tehosteisiin. Hänen kielensä on juhlavaa ja tiivistä, täynnä yhdysadjektiiveja ja rohkeita kielikuvia, ja hänen näytelmänsä kysyvät ennen kaikkea yhtä asiaa: miten jumalallinen oikeus toimii sukupolvesta toiseen?

Πέρσαι (Persialaiset, 472 eaa.) näyttää Salamiin tappion persialaisten näkökulmasta, Kserkseen äidin surun ja Dareioksen haamun kautta; esityksen kustansi Perikles. Επτά επί Θήβας (Seitsemän Thebaa vastaan, 467) päättyy siihen, että Oidipuksen pojat Eteokles ja Polyneikes surmaavat toisensa kaupungin porteilla. Ικέτιδες (Turvaa anovat naiset) seuraa Danaoksen viittäkymmentä tytärtä, jotka pakenevat pakkoavioliittoa.

Hänen mestariteoksensa on Ορέστεια (Oresteia, 458 eaa.): Αγαμέμνων-näytelmässä (Agamemnon) Klytaimnestra murhaa miehensä tämän palattua Troiasta; Χοηφόροι-näytelmässä (Uhrilahjojen tuojat) heidän poikansa Orestes kostaa isänsä surmaamalla äitinsä; Ευμενίδες-näytelmässä (Eumenidit) Erinnyt ajavat Orestesta Ateenaan asti, missä Athena perustaa ensimmäisen tuomioistuimen ja verikoston kierre korvautuu lailla. Προμηθεύς Δεσμώτης (Kahlittu Prometheus), joka kertoo titaanista, joka kahlittiin, koska hän antoi tulen ihmisille, on säilynyt hänen nimissään, vaikka monet tutkijat nykyään epäilevät hänen kirjoittaneen sen.

Oresteia esitetään lähes joka kesä Epidauroksen antiikin teatterissa, ja Persialaisten ohjaaminen siellä on kreikkalaisille ohjaajille eräänlainen siirtymäriitti. Hänen kotikaupunkinsa, nykyinen Elefsina, järjestää hänen kunniakseen vuosittain Αισχύλεια-festivaalin (Aiskhyleia) ja juhli häntä ollessaan Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2023. Kreikkalaiset sanovat yhä πάθει μάθος, ”kärsimyksen kautta oppii”, ilmaus Agamemnonista, ja Persialaisten huutoa ὦ παῖδες Ἑλλήνων ἴτε lainataan kansallisina merkkipäivinä. Kielenoppijalle tämän sivuston lukutekstit kertovat nykykreikaksi Prometheuksen, Oresteen, Klytaimnestran, Erinnyjen sekä veljesten Eteokleen ja Polyneikeen tarinat; lue ne ja etsi sitten alkuperäiset säkeet.

• Hänen hautakirjoituksensa, jonka hän kuulemma kirjoitti itse, mainitsee vain, että Marathonin lehto ja pitkätukkainen persialainen tuntevat hänen urhoollisuutensa; ei sanaakaan hänen näytelmistään.
• Persialaiset (472 eaa.) on maailman teatterin vanhin säilynyt näytelmä ja ainoa säilynyt kreikkalainen tragedia, joka käsittelee historiallista tapahtumaa eikä myyttiä.
• Hänen kuolemansa jälkeen ateenalaiset sallivat hänen näytelmiensä esittämisen uudelleen kilpailuissa, kunnia, jota ei suotu kenellekään muulle hänen sukupolvensa runoilijalle.
• Hänen kerrotaan kirjoittaneen noin kahdeksankymmentä–yhdeksänkymmentä näytelmää; seitsemän on säilynyt, ja useimpien muiden nimet tunnetaan vain luetteloista ja lainauksista.