Karolos Koun

Koun syntyi 13. syyskuuta 1908 Bursassa (Prusa) Vähässä-Aasiassa saksalaissyntyiselle isälle ja kreikkalaiselle äidille ja kasvoi Konstantinopolissa, jossa hän kävi amerikkalaista Robert Collegea. Vuoden Sorbonnessa vietettyään hän tuli vuonna 1929 Ateenaan opettamaan englantia Athens Collegeen, ja oppilaidensa kanssa hän ohjasi ensimmäistä kertaa: Aristofaneen Linnut, Sammakot ja Kyklooppi koulun puutarhassa, naamioin ja kansanpuvuin. Vuonna 1934 hän perusti taidemaalari Giannis Tsarouchisin ja näyttelijä Dionysis Devarisin kanssa lyhytikäisen Λαϊκή Σκηνή -näyttämön (Kansan näyttämö) ja ohjasi kreetalaisen tragedian Ερωφίλη ja Euripideen Alkestiin tyylillä, jota hän kutsui «kreikkalaiseksi kansanekspressionismiksi».

Syksyllä 1942, keskellä Saksan miehitystä ja nälänhätää, hän avasi Θέατρο Τέχνης -teatterin Ibsenin Villisorsalla ja tuntemattomien nuorten näyttelijöiden seurueella, jotka olivat myös hänen oppilaitaan, heidän joukossaan nuori Melina Mercouri. Teatteri sulkeutui rahapulan vuoksi vuonna 1949, ja kun se avautui uudelleen vuonna 1954, se toimi Υπόγειο-kellarissa Orfeas-käytävän alla Pesmazogloun kadulla: sataviisikymmentä paikkaa paljaan näyttämön ympärillä, josta tuli sen koti ja symboli.

Hän jatkoi työtään vuosien 1967–74 diktatuurin aikana, jolloin yleisö tulkitsi hänen Aristofanes-ohjauksensa vastarinnan teoiksi, ja kuoli Ateenassa 14. helmikuuta 1987. Taideteatteri, sen koulu ja kaksi näyttämöä, Υπόγειο ja talo Frynichoun kadulla Plakassa, jatkavat nimellä Θέατρο Τέχνης Καρόλου Κουν.

Kounin ensimmäinen saavutus oli tuoda 1900-luku kreikkalaiselle näyttämölle. Taideteatteri esitteli Kreikalle ensimmäiset Pirandellot, Lorcat ja Tennessee Williamsit; hänen vuoden 1949 Viettelysten vaununsa, jossa Mercouri esitti Blanchea ja musiikin teki Manos Hadjidakis, mukana laulu «Χάρτινο το φεγγαράκι», on ateenalaisen muistin virstanpylväs. 1950- ja 1960-luvuilla seurasivat Brecht, Ionesco, Beckett ja Pinter, joita esitti yhdessä työskentelevä ja opiskeleva ensemble vastalauseena kaupallisen teatterin tähtikultille. Hänen toinen saavutuksensa oli kreikkalainen näytelmäkirjallisuus: vuonna 1957 hän ohjasi tuntemattoman Iakovos Kampanellisin näytelmän Η αυλή των θαυμάτων (Ihmeiden piha), joka loi modernin kreikkalaisen draaman, ja toi myöhemmin esiin Loula Anagnostakin, Dimitris Kehaidisin ja muita.

Kolmas oli Aristofanes. Hänen Όρνιθες (Linnut) Herodes Atticuksen teatterissa elokuussa 1959, Vasilis Rotasin kääntämänä, Hadjidakisin musiikilla, Tsarouchisin lavastuksin ja puvuin ja Zouzou Nikoloudin koreografialla, käsitteli komediaa elävänä kansanjuhlana, bysanttilaisen kirkkolaulun ja varjoteatterin elein. Ortodoksisen liturgian tyyliin parodioitu pappi aiheutti skandaalin; ministeri Konstantinos Tsatsos kielsi jatkoesitykset ensi-illan jälkeen. Vuonna 1960 uudelleen esitetty tuotanto voitti ensimmäisen palkinnon Théâtre des Nations -festivaalilla Pariisissa vuonna 1962 ja kiersi vuosikymmeniä. Seurasivat Πέρσες (Persialaiset, Lontoo 1965), Βάτραχοι, Αχαρνής, Οιδίπους Τύραννος ja Βάκχες, ja hänen tapansa esittää antiikin näytelmiä, kuorollisesti, musiikillisesti, kansanriittiin eikä marmoriin juurtuneena, tuli kreikkalaiseksi tavaksi.

Laskeudu portaat Υπόγειο-kellariin Pesmazogloun kadulla tai astu Taideteatteriin Frynichoun kadulla Plakassa, niin olet Kounin talossa; seurue ja teatterikoulu kantavat yhä hänen nimeään, ja koulun valmistuneita, Giorgos Lazanisista, Mimis Kouyoumtzisista ja Reni Pittakista nykypäivän televisionäyttelijöihin, kutsutaan Kreikassa yksinkertaisesti nimellä «από το Θέατρο Τέχνης». Hänen Lintujaan on esitetty uudelleen kerta toisensa jälkeen, ja Hadjidakisin musiikki siihen on levytetty. Lukiossa luetaan otetta Kampanellisin Ihmeiden pihasta, jonka hän löysi. Hänen kootut puheensa ja kirjoituksensa ilmestyivät nimellä Κάνουμε θέατρο για την ψυχή μας (Teemme teatteria sielumme vuoksi, 1987), ja kreikkalaiset teatteri-ihmiset lainaavat tätä nimeä kuin uskontunnustusta.

• Hänen ensimmäiset ohjauksensa olivat kouluesityksiä: Aristofanesta Athens Collegen poikien kanssa 1930-luvun alussa, naamioin ja kansanpuvuin.
• Taideteatteri avautui vuonna 1942 miehityksen nälänhädän keskellä Ibsenin Villisorsalla ja oppilaista kootulla seurueella.
• Kreikan hallitus kielsi vuoden 1959 Linnut yhden esityksen jälkeen, ja kolme vuotta myöhemmin se voitti ensimmäisen palkinnon Théâtre des Nations -festivaalilla Pariisissa.
• Hänen vuoden 1949 Viettelysten vaununsa antoi Kreikalle yhden sen rakastetuimmista lauluista, Hadjidakisin «Χάρτινο το φεγγαράκι», jonka Melina Mercouri lauloi Blanchena.