Aleksandros Papadiamantis

Aleksandros Papadiamantis syntyi 4. maaliskuuta 1851 Skiathoksella, pienellä Sporadien saarella, papin poikana. Perhe oli köyhä, ja hänen koulunkäyntinsä oli hidasta ja katkonaista: hän opiskeli Skiathoksella ja Skopeloksella, sitten Khalkiksen lukiossa, Pireuksessa ja lopulta Ateenan Varvakeio-koulussa. Vuonna 1872 hän vietti ystävänsä kanssa useita kuukausia Athos-vuorella, ja kokemus muovasi hänen syvää kiintymystään ortodoksiseen jumalanpalvelukseen. Hän kirjoittautui Ateenan yliopiston filosofiseen tiedekuntaan mutta ei koskaan valmistunut.

1880-luvulta lähtien hän ansaitsi niukan toimeentulonsa Ateenassa kääntäjänä ja kirjoittajana sanomalehdille ja aikakauslehdille, kuten Εφημερίς ja Ακρόπολις, ja käänsi englantilaista ja ranskalaista kaunokirjallisuutta, muun muassa Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen vuonna 1889. Hän ei koskaan mennyt naimisiin, asui vuokrahuoneissa, pukeutui köyhästi ja lauloi Plakan pienessä Agios Elisaioksen kappelissa serkkunsa, kirjailija Aleksandros Moraitidisin, rinnalla. Ujous ja hurskaus toivat hänelle lempinimen ο κοσμοκαλόγερος, maailmassa elävä munkki.

Vuonna 1908 hän palasi lopullisesti Skiathokselle juomisen ja köyhyyden uuvuttamana. Hän kuoli siellä keuhkokuumeeseen 3. tammikuuta 1911 samassa talossa, jossa oli syntynyt.

Papadiamantis aloitti jatkokertomuksina julkaistuilla historiallisilla romaaneilla: Η Μετανάστις (Siirtolaisnainen, 1879), Οι Έμποροι των Εθνών (Kansakuntien kauppiaat, 1882) ja Η Γυφτοπούλα (Mustalaistyttö, 1884). Hänen todellinen muotonsa oli kuitenkin novelli. Teoksesta Το Χριστόψωμο (Joululeipä, 1887) alkaen hän kirjoitti niitä noin 170, useimmat Skiathokselle sijoittuvia: kalastajia, leskiä, paimenia, vanhoja naisia, jotka tuntevat jokaisen kappelin ja jokaisen yrtin, lapsia pääsiäisenä, talvimyrskyihin kadonneita laivoja.

Mestariteos on Η Φόνισσα (Murhaajatar, 1903). Vanha Frangojannu päättelee koko elämänsä muita palveltuaan, että tyttölapset ovat köyhille perheille pelkkää kurjuutta, ja alkaa tappaa vauvoja vakuuttuneena siitä, että tekee hyvää; kertomus päättyy siihen, että hän jää loukkuun jumalallisen ja inhimillisen oikeuden väliin kalliolle keskelle merta. Όνειρο στο κύμα (Uni aallolla, 1900) on nuoren paimenen muisto kuunvalossa kylpevästä tytöstä; Το Μοιρολόγι της Φώκιας (Hylkeen itkuvirsi, 1908) kertoo hukkuneesta lapsesta, jota hylje suree.

Hänen kielensä on täysin omaa: notkea, musikaalinen katharevusa kerronnassa, dimotiki ja Skiathoksen murre dialogeissa, ja niiden alla bysanttilaisten hymnien rytmi. Luonto, köyhyys ja usko eivät ole koskaan koristetta; ne ovat kertomuksen koko maailma.

Η Φόνισσα luetaan kreikkalaisissa lukioissa, ja siitä on tehty useita elokuvia, viimeksi vuonna 2023. Joka joulu ja pääsiäinen sanomalehdet ja verkkosivustot julkaisevat uudelleen hänen juhlakertomuksiaan, ja joillekin teosten Το Χριστόψωμο tai Στο Χριστό στο Κάστρο ääneen lukeminen on perheperinne. Skiathoksella voi käydä Papadiamantisin talossa, pienessä kaksikerroksisessa kodissa, jossa hän syntyi ja kuoli ja joka on nykyään museo, ja saaren lentoasema on nimetty hänen mukaansa. Kreikan valtio julisti vuoden 2011, sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen, Papadiamantisin vuodeksi. Useimmissa Kreikan kaupungeissa on Παπαδιαμάντη-nimisiä katuja, ja hänen ilmaustaan ο κοσμοκαλόγερος käytetään yhä hurskaasta ihmisestä, joka elää yksinkertaisesti maailmassa.

• Ainoan tunnetun valokuvan hänestä otti vuonna 1906 kirjailija Pavlos Nirvanas Ateenan Dexameni-aukiolla; Papadiamantis suostui kuulemma vain vastahakoisesti.
• Hän käänsi Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen kreikaksi vuonna 1889 sanomalehdelle ranskankielisestä versiosta maksaakseen vuokransa.
• Hänen serkkunsa Aleksandros Moraitidis oli myös tunnettu kirjailija ja kanttori; heitä kutsuttiin ”Skiathoksen kahdeksi Aleksandrokseksi”.
• Itse Ateenasta hän ei kirjoittanut juuri mitään; lähes kaikki hänen kertomuksensa palaavat Skiathoksen kappeleihin, rannoille ja oliivilehtoihin.