Manolis Chiotis

Manolis Chiotis syntyi Thessalonikissa 21. maaliskuuta 1921 (joidenkin lähteiden mukaan 1920). Hän oli ihmelapsi: buzukin lisäksi hän opetteli kitaraa, viulua ja oudia, ja jo teini-iässä hän soitti ammatikseen ja teki levytyksiä. 1930-luvun lopulla hän muutti Ateenaan, jossa levyteollisuus oli, ja pian jokainen laulaja halusi hänet studioon. Hänen nopeutensa ja tarkkuutensa eivät muistuttaneet mitään, mitä rebetikon maailma oli kuullut.

Sodan jälkeen, 1940- ja 1950-luvuilla, hänestä tuli Ateenan yökerhojen tähti sekä soittajana että säveltäjänä. Hän työskenteli aikansa suurten äänten kanssa, ja hänen levynsä myivät laajasti. Vuonna 1959 hän meni naimisiin nuoren laulajan Mary Lindan (Μαίρη Λίντα) kanssa, ja pari muodosti duon, joka oli valtavan suosittu 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla Kreikassa ja ulkomaiden kreikkalaisyhteisöissä.

Chiotis kiersi 1960-luvulla useita kertoja Yhdysvalloissa soittaen kreikkalais-amerikkalaiselle yleisölle ja amerikkalaisille kuulijoille, joita kiinnosti buzuki, jonka elokuva Ei koskaan sunnuntaina (1960) oli tehnyt kuuluisaksi; vuonna 1964 pari soitti jopa Valkoisessa talossa presidentti Lyndon B. Johnsonille. Hän oli kova tupakoitsija ja yön ihminen, ja hänen terveytensä petti varhain. Hän kuoli Ateenassa 21. maaliskuuta 1970, 49-vuotissyntymäpäivänään. Hänen levyjään ei ole koskaan lakattu julkaisemasta uudelleen.

Chiotis muutti itse buzukin. Perinteisessä rebetiko-buzukissa oli kolme kieliparia. 1950-luvun puolivälin tienoilla Chiotis alkoi soittaa soitinta, jossa oli neljä kieliparia (τετράχορδο μπουζούκι) ja joka oli viritetty kuten kitaran neljä ylintä kieltä. Tämä antoi hänelle laajemman äänialan ja salli hänen soittaa sointuja ja nopeita juoksutuksia jazz- tai flamencokitaristin tapaan. Hän käytti lavalla myös vahvistusta. Puristit valittivat, mutta nelikuoroinen buzuki voitti: sitä useimmat kreikkalaiset buzukinsoittajat käyttävät nykyään.

Säveltäjänä ja sovittajana hän avasi kreikkalaisen kansanomaisen laulun (λαϊκό) maailmalle. Hänen kappaleissaan kuuluu latinalaisamerikkalaisia rytmejä, kuten mamboa ja boleroa, sekä jazzin vivahteita. Hänen omia laulujaan ovat Παρτίδες (1950), joka levytettiin Stella Haskilin kanssa, sekä Mary Lindan kanssa Εγώ θα τα πληρώσω (Minä maksan sen, 1958) ja Θεσσαλονίκη μου (Minun Thessalonikini, 1961), rakkauslaulu hänen kotikaupungilleen.

Hänen kuuluisin levytyksensä ei kuitenkaan ole hänen oma laulunsa. Vuonna 1960 Mikis Theodorakis levytti laulusarjansa Επιτάφιος (Epitafios) Jannis Ritsosin runoihin laulaja Grigoris Bithikotsisin kanssa, ja Chiotis soitti buzukia. Tuo levy, joka toi suuren runoilijan sanat populaarimusiikkiin, saa suuren osan loistostaan hänen soitostaan.

Jos haluat kuulla Chiotisia, aloita Theodorakisin ja Bithikotsisin vuoden 1960 Epitafioksesta ja kuuntele buzukia säkeistöjen välissä; etsi sitten hänen instrumentaalilevytyksiään, joissa hänen nopeutensa kuuluu parhaiten. Jokainen buzukinsoittaja Kreikassa soittaa nykyään nelikuoroista soitinta, josta hän teki standardin, ja monet opettelevat yhä hänen soolojaan nuotti nuotilta. Kreikan radio ja televisio muistavat häntä säännöllisesti hänen syntymänsä ja kuolemansa vuosipäivänä 21. maaliskuuta. Hänen duettonsa Mary Lindan kanssa kuuluvat vakiona ohjelmiin kreikkalaisen iskelmän kulta-ajasta, ja Θεσσαλονίκη μου lauletaan yhä hänen kotikaupungissaan.

• Hän syntyi ja kuoli samana päivänä, 21. maaliskuuta, vuosina 1921 ja 1970.
• Hän osasi soittaa buzukin lisäksi kitaraa, viulua ja oudia.
• Hänen suosioon nostamansa nelikuoroinen buzuki on nykyään Kreikan vakiosoitin.
• Hän soitti buzukia Theodorakisin Epitafioksen ensimmäisellä levytyksellä vuonna 1960.