Aisopos

Lähes kaikki Aisopoksen elämästä tiedetty perustuu tarinoihin, joita kerrottiin kauan hänen kuolemansa jälkeen. Varhaisin maininta on Herodotoksella 400-luvulla eaa.: hänen mukaansa Aisopos oli orja Samoksen saarella, Iadmon-nimisen miehen omaisuutta, ja delfoilaiset surmasivat hänet ja maksoivat myöhemmin korvauksen hänen kuolemastaan. Myöhemmät kirjoittajat lisäävät, että hän oli kotoisin Traakiasta tai Frygiasta, että hänet vapautettiin hänen älykkyytensä vuoksi ja että hän matkusti kuninkaiden hoveihin sovitellen riitoja hyvin valitulla tarinalla. Perinteiset vuosiluvut, noin 620–564 eaa., ovat pelkkä valistunut arvaus.

Ensimmäisillä vuosisadoilla jaa. nimetön kreikankielinen teksti Βίος Αισώπου (Aisopoksen elämä) teki hänestä kansansankarin: ruman, kyttyräselkäisen ja aluksi puhekyvyttömän, kunnes jumalatar lahjoitti hänelle kielen lahjan, minkä jälkeen hän päihitti filosofi-isäntänsä nokkeluudessa kerta toisensa jälkeen. Delfoin tapahtumista tuli traaginen loppu: pyhän maljan varastamisesta syytettynä hänet syöstiin kalliolta.

Historioitsijat suhtautuvat tähän kaikkeen varauksella. Varmaa on, että 400-luvulla eaa. ateenalaiset puhuivat Aisopoksen tarinoista jo tuttuina asioina: Aristofanes laskee niistä leikkiä komedioissaan, ja Platon kertoo, että Sokrates kulutti vankilassa teloitustaan odottaessaan aikaansa muuttamalla Aisopoksen faabeleita runomittaan.

Faabeli (μύθος, mythos) on hyvin lyhyt tarina, jonka henkilöt ovat yleensä eläimiä ja joka päättyy opetukseen, ja Aisopoksen faabelit ovat koko lajityypin esikuva. Tarinassa Η αλεπού και τα σταφύλια (Kettu ja rypäleet) kettu ei ylety rypäleterttuun ja lähtee pois sanoen, että ne olivat joka tapauksessa happamia. Tarinassa Ο λαγός και η χελώνα (Jänis ja kilpikonna) hidas mutta sinnikäs kilpikonna voittaa kilpajuoksun. Tarinassa Ο τζίτζικας και ο μέρμηγκας (Kaskas ja muurahainen) koko kesän laulanut kaskas anelee talven tullen ruokaa ahkeralta muurahaiselta. Muita kaikkien tuntemia: paimenpoika, joka huusi sutta, leijona ja hiiri, kaupunginhiiri ja maalaishiiri, susi ja lammas.

Aisopos ei kirjoittanut mitään muistiin. Faabelit kulkivat suusta suuhun vuosisatoja, ennen kuin Demetrios Faleronlainen kokosi ne noin vuonna 300 eaa.; tuo kokoelma on kadonnut, ja lukemamme versiot ovat peräisin myöhemmiltä kirjoittajilta: Phaedrukselta latinankielisinä runoina ensimmäisellä vuosisadalla jaa., Babriokselta kreikankielisinä runoina noin toisella vuosisadalla sekä nimettömistä kreikankielisistä proosakokoelmista. Antiikin proosa on pelkistettyä ja nopeaa: tilanne, käänne ja loppukaava ὁ μῦθος δηλοῖ (faabeli osoittaa, että…), jota seuraa opetus. Juuri tämä niukka rakenne on syy siihen, että faabelit ovat selvinneet jokaisesta kielen ja maun muutoksesta ja että ne kuuluvat helpoimmin luettaviin muinaiskreikkalaisiin teksteihin.

Kreikassa faabelit ovat ensimmäistä kirjallisuutta, jonka lapsi kohtaa: ne löytyvät alakoulun lukukirjoista ja lukemattomista kuvakirjoista, ja Αισώπειος μύθος (aisopolainen faabeli) on vakiintunut nimitys mille tahansa opettavaiselle tarinalle. Useat faabelit elävät arkisina sanontoina. Kun joku teeskentelee, ettei halua sitä, mitä ei voi saada, kreikkalaiset sanovat «ξινά τα σταφύλια» (happamia ovat rypäleet), suoraan ketun suusta. Antiikin loppukaavaa «ο μύθος δηλοί» käytetään hymyillen, kun halutaan julistaa minkä tahansa tarinan opetus, ja aiheettomia hälytyksiä antava «φωνάζει λύκος» (huutaa sutta). Oppija voi aloittaa Kettu ja rypäleet- tai Jänis ja kilpikonna -tarinan kreikankielisestä versiosta: ne ovat lyhyitä, preesensissä, täynnä eläinsanoja ja lapsuudesta tuttuja lähes millä kielellä tahansa.

• Herodotos mainitsee Aisopoksen kuuluisan kurtisaanin Rhodopiksen orjatoverina Iadmonin taloudessa Samoksella; se on vanhin säilynyt viittaus häneen.
• Platonin Faidonin mukaan Sokrates vietti viimeiset päivänsä vankilassa pukemalla Aisopoksen faabeleita runomittaan.
• Aisopoksen omalta ajalta ei ole säilynyt riviäkään; vanhimmat täydelliset kokoelmat ovat Phaedruksen latinankielinen ja Babrioksen kreikankielinen, jotka kirjoitettiin viidestä seitsemään vuosisataa hänen oletetun elinaikansa jälkeen.
• Englannin sanonta «sour grapes» ja kreikan «ξινά τα σταφύλια» ovat peräisin samasta kettua käsittelevästä faabelista.